Elämän tarkoitus
[Kirjoittanut: Pohdiskelija]
Kysyin kolmikymppiseltä työkaveriltani, mitä hän aikoo tehdä alkavana vuorotteluvapaavuotenaan. Hän vastasi: "Etsin elämän tarkoituksen." Yksi hänen tuttunsa oli neuvonut matkustamaan Nepaliin. Sieltä kuulemma löytää tarkoituksen elämälleen. Työkaveri ei vielä tiennyt lähteekö samoilemaan Nepalin utuisille vuorille vai ryhtyykö kalakauppiaaksi kauppatorille. Irtioton työelämästä hän kuitenkin halusi, ja sai. Työkaveri lupasi lähettää tekstarin, kun saa vastauksen kysymykseensä.
Olen havainnut tuttavapiirissäni monen miettivän yhä enemmän työelämän raskautta ja kyseenalaistavan suorituskeskeisen elämäntavan järjettömyyttä. Elämään kaivataan jotain todellista sisältöä. Ei haluta vain seurata vierestä, kuinka elämä liukuu edestä ohi. Kirjailija Kjell Westö toteaa Me Naiset -lehdessä (4.1.2007) seuraavaa: "Työntekoon satsaavien ihmisten elämä kuluu nopeimmin. He eivät koskaan ehdi pysähtyä vain istumaan puutarhassa, olemaan olemassa ja kuuntelemaan linnunlaulua." He eivät ehdi olemaan olemassa! Apua!
Elämä odottaa minua aina jossakin toisaalla
Viime aikoina olen miettinyt yhä useammin, mitä järkeä tässä kaikessa ahertamisessa ja sosiaalisten normien ja odotusten toteuttamisessa on. Miksen vain jättäisi kaikkea ja lähtisi vaikka Laosiin elämään yksinkertaista elämää pienessä kylässä? Miksi herään joka aamu seisomaan pimeään vesisateeseen enkä jää nauttimaan heräävästä aamusta rauhassa kahvikupin ääreen? No – asuntolainan takia. Työpaikan takia. Sen ja sen selityksen takia.
Elämä odottaa minua aina jossakin toisaalla. Se ei ole koskaan tässä. Estänkö sitä tulemasta lähelleni? Katsonko muualle, kun se kävelee vastaan? Luulen löytäväni kyvyn elää tässä hetkessä matkustaessani jonnekin muualle. Ovathan matkat antaneet siitä viitteitä. Matkalla elämä on jotenkin erilaista, hidasta ja pysähtynyttä. Mutta jos se muuttuisi arjeksi, löytäisinkö taas siellä huolehtivan, murehtivan ja kiireisen itseni?
Eräs paljon matkannut tuttuni sanoi, ettei matkustuskaan enää täytä sitä tyhjyyttä, mikä hänen sisällään on. Oman lapsen saaminen sen sijaan täytti. Jäin miettimään lausetta. Onko lapsen saaminen ihmiselle keino löytää elämälleen tarkoitus? Antaako lapsi meille syvemmän syyn elää? Herättääkö lapsi meidät jälleen näkemään ja tuntemaan? Sytyttääkö lapsi meidät eloon? Jos näin on, riittääkö se tarkoitukseksi elämälle? Riittääkö mikään?
Lapsena asiat olivat yksinkertaisia ja helppoja. Oli taivas, Jumala ja minä. Me ihmiset olimme matkalla taivaaseen, joka on maailman ihanin paikka. Nyt kaikki on toisin. Elämä on monimutkaista ja usein epäreilua. Mieltä vaivaa päämäärättömyys.
Voiko lapsen myötä aikuiseenkin palata vielä uudelleen se lapsenusko, joka vuoria siirtää eikä elämää pelkää?
5 Comments
Keskustelu elämän tarkoituksesta on asia,josta varmasti löytyy
mielipiteitä jokaiselta,kuitenkin olen itse päätynyt siihen tulokseen
asiasta,että kyseinen asia ei ole sellainen,joka kovin pitkälle voi selvitä
ryhmässä keskustellen.
Perustan tämän käsitykseni lähtökohdaltaan siihen,mitä on meidän
jokaisen kasvaminen yksilönä,millaiset taustat meillä on elämän varrelta,
millaisia asioita pidämme tärkeinä,sanalla sanoen luonteenpiirteet
määrittävät meidän jokaisen henkisen tilamme.
Monella tapaa elämän tarkoitus on käsittääkseni yksilöllinen,jonka
yleis piirteet me kaikki osaamme kertoa,lähimmäisen rakastaminen,
positiivisuus,joidenkin (onnellisten mukaan?) prrhe yms…
Olen samoilla linjoilla nimimerki Individualismin kanssa
jokainen lluoitse tarkoituksen elämälleen,tietenkin
tällainen vastaus ei lohduta ihmistä,joka on vaikeassa
elämäntilanteessa,pohjimmiltaan asia on varmasti näin.
elämän tarkoitus on oleminen
Ikävä johonkin,kaipu on meissä kaikkissa ja taidessa on hyvin kuvattu niinpa on hyvä harrasta monenlaista taidetta ja muita harrastuksia mistä nautti ilman suorituksen tarkoitusta.
Ihminen on itse kuin lapsi läpi koko ikänsä-ikinuoria olemme.Siina on toivomme että löytämme elämämme iloa rohkeasti tekemaan mistä nautimme eniten.Äsken löysin iloni YT videoista italialaisten ooperalaulajien ihanat laulut Luciano Pavarotin(Caro mio ben) jne.
Oikeasti minä olen ollut aina sitä mieltä että lähimmästen rakkaus on suurin ilomme antaja eli motivaatio tekemaan asioita muiden ilon saamiseksi.Naaivi ehkä monien mielestä mutta se on toiminnut ja tule toimimaan elämässäni.
Elämä tarkoitus on myös olla iloinen ilman syy kunhan on iloinen-sisäinen oloa voi pyrkiä ylläpitämaan iloisena vaikka on sattunnut mitä vaan eihän surullisena,vihaisena,…alakuuloisena voimme toimia täysilla.
Kenellä ei ole palkkatyötä kaipaa sellaista,
kenellä ei lapsia ole ehkä halua niitä,…
eri ihmisilla eri asioita ovat ajankohtaisia.
Tärkeintä on että antaa arvoa omaa ja muiden elämä.
Elämä on lahja:)
Elämällä ei ole tarkoitusta. Eniten harmittaa että ihmiset pystyvät edes ajattelemaan, että elämällä lieneisi jokin tarkoitus. Mutta ainut asia mihin uskon ja mikä minua kiinnostaa on, että muualla jossain kaukaisissa galakseissa on elämää ja voi olla että he ajattelevat samaa jos siihen pystyvät. Se ei ole vain mahdollista että ainoastaan tällä planeetalla olisi elämää. Ja se häiritsee myös että jos näin on, niin kaikki mitä asiat mistä olemme varmoja, että ne ovat juuri niin kuin ovat, eivät todellakaan ole niin kuin luulimme. Jos ymmärrätte. Kun elämälläninyt ei ole tarkoitusta niin pyrin tekemään ihan mitä vaan, niin ettei se vain häiritse muita ihmisiä, sekä ymmärtämään ja auttamaan kaikilla mahdollisilla tavoilla muita ihmisiä. Mitä se ihminen nyt oikeasti elämässään tarvitsee, minulle riittää että ihmiset joita rakastan rakastavat minua.