Suhteemme on nyt todella pahassa jamassa. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta, josta kahdeksan naimisissa. Puitteet perhe- elämälle ovat loistavat:kaksi ihanaa alle kouluikäistä lasta ja arvostetut ammatit.

Mieheni on oireillut koko kesän 40-kriisiä: hänellä on omat urheiluharrastuksensa ja menonsa. Joka viikonloppu olemme hänen toivomuksestaan käyneet ravintolassa ja omasta mielestäni lapset ovat jääneet toisarvoiseen asemaan. Ravintolaillat päättyvät usein riitoihin, sillä en pidä siitä, että hän ravintolassa juttelee ja tanssii useampien naisten kanssa (mustasukkaisuutta?). Hänen käyttäytyminen johti myös siihen, että kesän aikana pienellä paikkakunnallamme juteltiin meidän suhteesta sekä siitä, että miehelläni olisi suhde useamman naisen kanssa. Jutut olivat kylläkin perättömiä, mutta jostain ne kuitenkin saivat alkunsa ja ne todella satuttivat minua.

Kotona poikkeuksetta teen kaiken kotityön ja hoidan lapset. Näin meillä on toimittu aina, sillä malli tulee mieheni vanhemmilta. Toisaalta tällä tavoin yritän parhaani mukaan järjestää perheelleni laatuaikaa sen sijaan, että arkirutiinit täyttäisivät kaiken mieheni vapaa ajan. Miehelläni on raskas ja vaativa työ. Hän on menestyvän yrityksen johdossa (iltaisin ja viikonloppuisinkin hän tekee useampia tunteja töitä).

Pari viikkoa sitten hän ilmoitti, ettei rakasta minua enää samalla tavalla kuin naimisiin mentäessä. Kiintymyksestä on hänen mukaansa puolet hävinnyt ja ajoittain jopa vihantuntemukset valtaavat hänet. Hän oli jopa miettinyt eroa, mutta harkinnan jälkeen päätyi siihen, että hänellä on liian paljon menetettävää.

Tilanne riistäytyi täysin ja uskonkin, että hän jäi luokseni vain sen takia, että hän näki miten itse järkytyin hänen ilmoituksestaan. Itse olen todella masentunut, sillä tunnen olevani liipaisimella. Tilanteesta ei saa jutella kenellekään, vaan elämää täytyy jatkaa normaaliin tahtiin. Pahinta on se, että hän ei itsekään suostu keskustelemaan tilanteesta. Yritän pitää itseni koossa, mutta vaikeaa on. Olisiko teillä jotain näkemystä tilanteeseen?

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Pitkän parisuhteen aikana puolisoiden eteen ehtii tulla monenlaisia
haasteita ja vaikeuksia. Osa näistä haasteista on luonteeltaan selkeästi
molempia koettelevia, kun taas osa kriiseistä on yksilöiden omia. Myös
henkilökohtaiset kriisit tulevat näkyviksi parisuhteessa. Parhaimmillaan
puolisot voivat tukea toisiaan ja helpottaa henkilökohtaisen kriisin
läpikäymisessä. Toisaalta yksilön kriisit voivat myös levitä
parisuhteeseen, jolloin suhteesta tulee ahdistuksen kohde ja purkupaikka,
vaikka pahan olon lähtökohta onkin muualla. Jäin kirjoituksesi pohjalta
pohtimaan, missä määrin suhteenne vaikeudet ovat lähtöisin suhteenne
sisäisistä asioista ja missä määrin ne liittyvät puolisosi
henkilökohtaiseen kasvuprosessiin.

Ihmiset muuttuvat, miksi ei rakkauskin

Kriisit johtavat usein jonkinlaiseen muutokseen ihmisessä. Varsinaisen
kriisin hetkellä totutulta polulta sivuun otetut askeleet voivat olla
ennemminkin harppauksia, mutta ajan mittaan uudet toimintatavat löytävät
sopivan muotonsa. Parisuhteelle tällaiset muutokset voivat olla riskin
paikka, mikäli muutos ei ole puolisoiden yhteinen ja jos suhde ei ole
valmis muuttumaan yksilöiden matkassa. Puolisoiden on käytävä toisensa
lisäksi myös itsensä kanssa keskustelua siitä, mikä on suunta, mihin haluaa
suhteen kehittyvän.

Myöskään rakkaus ei voi pysyä samanlaisena vuosien saatossa. Ihmiset
muuttuvat, miksi ei rakkauskin. Muutos on usein pelottavaa, koska emme
tiedä, mitä tulevassa odottaa. Voi käydä niinkin, että muutoksen pyörteissä
rakkauden koostumus muuttuu niin, että sen luulee kadonneen kokonaan. Mitä
rakkaus voisi merkitä teidän suhteessanne tässä vaiheessa?

Kerrot, ettei puolisosi ole valmis käsittelemään yhdessä suhteenne
vaikeuksia. Voi olla, ettei aika ole hänelle vielä oikea ja keskusteluyhteyden vaatima kontakti tuntuu hänestä nyt liian
ahdistavalta. Voit toki yrittää omalta osaltasi tehdä tällaiset
keskustelut hänelle helpommiksi, mutta vastuu keskusteluiden käymisestä ei
voi olla yksin sinulla. Mikäli puolisosi ei koe itseään valmiiksi asian
puimiseen, ei pakottaminen varmastikaan johda hyviin tuloksiin.

Puhumattomuudessa on se riski, että toisen sanoja, tekoja ja tunteita
lähtee helposti tulkitsemaan omista lähtökohdistaan. On hyvä
muistaa kyseenalaistaa omia tulkintojaan, etteivät puolisoiden todellisuudet
pääse liian etäälle toisistaan. Myös yhteisen suunnan löytäminen
muutoksessa vaatii yhteyttä puolisoiden välillä.

Kerrot puolisosi sanoneen, ettei hän halua erota, koska hänellä on niin
paljon menetettävää. Mitä nämä menetettävät asiat ovat? Voisiko näistä
löytyä joitain suhteenne voimavaroja? Kaikessa yksinkertaisuudessaan
suhteen myönteisiin piirteisiin keskittyminen voi usein olla hyvää
ensiapua parisuhteelle.