Olen miehelleni itsestäänselvyys
Olemme 31- vuotiata ja elämme avioliitossa. Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta ja yksi koululainen. Olen kotiäitinä mieheni pyörittäessä yritystään. Kaikki on ulkoiselta puolelta kunnossa ja mieheni on tyytyväinen elämäämme. Koen eläväni parasta aikaa, kun saan olla lasten kanssa kotona. Vain parisuhde on väljähtänyt paikoilleen.
Koen olevani jo ihan itsestäänselvyys. Ihan kuin olisin kodinkone! Mieheni ei
juuri suostu puhumaan tunteistaan eikä muutenkaan kiinnitä huomiota tarpeisiini. Koen olevani kuin vasta rakastunut mieheeni, mutta siltä suunnalta on turha odottaa suurempaa vastakaikua. Kun ehdotin, että hän voisi joskus hemmotella minua, vastaus oli, että eihän hän ole tehnyt mitään pahaa. Kaikki vaivannäkö minun suhteeni on liikaa. Miksi vaivautuakaan, kun hän pitää minua niin itsestäänselvyytenä, joka hoitaa kodin ja myös hänen tarpeensa.
Olen alkanut pohtia, tätäkö tämä on loppu elämä? Miten saisin mieheni heräämään ja panostamaan parisuhteeseen? Puhumaan syvällisemmin tunteistaan ja näkemään vaivaa parisuhteen eteen? Olen todella yksinäinen henkisesti ja
koen tämän asian vuoksi suurta tyhjyyden tunnetta, joka aiheuttaa usein kiukkua miestäni kohtaan. Yritän kovasti sopeutua siihen, että riittää, kun lapset ja mies ovat onnellisia, vaikken itse olekaan, mutta se on todella vaikeaa.
Pappi Johanna Siltala vastaa
Tilanteesi kuulostaa tutulta. Monet lapsiperheen vanhemmat ovat kokeneet samanlaisen tilanteen. Elätte ruuhkavuosia. Vaativa työ ja lapset vievät miehesi ajan ja ajatukset. Hän haluaa tulla kotiin olemaan, eikä ymmärrä, miksi sinua kannattaisi erityisesti hemmotella. Onhan tutkittu, että miehet ovat keskimäärin tyytyväisempiä parisuhteisiinsa kuin naiset. Suhteen alussa miehet kyllä valloittavat naistaan, mutta, kun valloitus on kerran tehty, miksi enää nähdä vaivaa. Tilanne on vakava, jos se ahdistaa sinua, mutta toisaalta uskon, että miehesi rakastaa sinua, ja pienillä asioilla, voisitte saada ihmeitä aikaan.
Et pysty muuttamaan puolisoasi, mutta voit miettiä, miten voisit itse ilahduttaa miestäsi
Monilla pareille ensimmäinen askel hyvään suuntaan ovat olleet parisuhdekurssit ja -leirit. Kursseja järjestävät mm. eri järjestöt ja seurakunnat. Kataja ry:n sivuille on koottu suuri joukko eri parisuhdetapahtumia. Ei tarvitse olla ongelmia mennäkseen parisuhdekurssille! Monilla on vääriä ennakkoluuloja kurssien suhteen. Kursseilla on tavallisia pariskuntia ja on todella helpottavaa kuulla, että muut parit kamppailevat samanlaisten asioiden kanssa. Voi olla, että jonkun toisen naisen sanomana miehesi ymmärtäisi, miten sinä kaipaisit ja ansaitsisit välillä hemmottelua. Monilla kursseilla on myös lastenhoito. Saisitte miehesi kanssa kahdenkeskistä aikaa. Jos kurssille meneminen arveluttaa, voitte toki järjestää aikaa kahden kesken myös lähtemällä välillä ulos kahdestaan tai viemällä lapset hoitoon. Vanhempien parisuhteen hyvinvointi heijastuu myös lasten hyvinvointiin. Kahdenkeskiset hetket ovat koko perheen parhaaksi.
On mahdollista rakastua uudelleen omaan puolisoonsa. Puolisoa et pysty muuttamaan, mutta voit miettiä, miten itse voisit ilahduttaa miestäsi ja järjestää teille kahdenkeskistä aikaa. Puhu miehesi kanssa ja kerro tunteistasi. Negatiivisten asioiden lisäksi kerro myös mahdollisuuksista. Kerro, että toivot teidän vielä löytävän yhteyden.
Jos puolisosi ei halua muuttaa asennettaan ja tilannetta, voit hakeutua itse keskustelemaan tilanteesta esim. perheneuvojan tai jonkun muun ulkopuolisen kanssa. Toivon, että löydät miehesi kanssa taas sen, mikä teitä alun perin yhdisti toisiinne. Tahtoa avioliitossa välillä koetellaan.
1 Comment
”Olen alkanut pohtia, tätäkö tämä on loppu elämä? Miten saisin mieheni heräämään ja panostamaan parisuhteeseen?”
Elän pitkälti samoissa fiiliksissä nykyisessä suhteessani. Tällaisessa tilanteessa tuntuu lannistavalta etsiä syytä aina vain itsestä, ja miettiä miten itse voisi ilahduttaa toista. Omasta mielestäni tässä tilanteessa on tärkeää puhua, ja kertoa että kaipaa huomiointia myös toiselta. Ei ole reilua, jos vain toinen osapuoli panostaa suhteeseen!