Kysymykset

Pallolaajennus ja haluton mies

Olemme nelikymppinen pariskunta ja seurustelleet vuoden verran. Miesystäväni sai sydänkohtauksen puoli vuotta sitten. Siitä seurasi pallolaaajennus ja laajakirjoinen lääkitys. Sen jälkeen aikaisemmin vilkas seksielämämme on täysin tyrehtynyt.

Olemme puhuneet asiasta keskenämme paljon. Hän on myös käynnyt lääkärissä moneen otteeseen (Clias ei ole auttanut tilanteeseen). Hänen oma näkemyksenä on se, että hänen itsetuntonsa on romahtanut sydänkohtauksen myötä. Hän ei tunne olevansa enää mies.

Vilkas seksielämämme on täysin tyrehtynyt

Olen koko ajan tukenut ja yrittänyt ymmärtää häntä parhaani mukaan, mutta nyt alan olla aika väsynyt tilanteeseen. Miten voisimme edetä vielä tästä?

Seksuaali- ja parisuhdeterapeutti Teija-Liisa Ranta vastaa

Kumppanin vakava sairastuminen on aina jollain lailla myös parisuhteen koetinkivi. Vaikka sairaudesta toipuisikin entiselleen fyysisesti leikkauksen ja hoitojen avulla, psyykkinen toipuminen saattaa viedä huomattavasti pidempään.

Osittain miesystäväsi on oikeassa siinä, että sairastuminen voi vaikuttaa itsetuntoon. Mikäli näin on, silloin on toki mietittävä, mitä ja minkälaista apua hän tarvitsisi. Minun oletukseni on, että myös vaikeat tunteet hankaloittavat seksuaalista vapautumista. Näitä voisivat olla kaikki pelot, mitä sairastuminen aiheuttaa, kuolemanpelko suurimpana.

Kumppanin vakava sairastuminen on aina jollain lailla myös parisuhteen koetinkivi

Pelko voi olla miehisyyden menetys. Myös itse rakasteluun voi liittyä suoranaisia pelkoja, kuten mitä jos sydämelle tapahtuu jotain tai kestääkö erektio, jos en koe olevani enää ehjä mies jne. Vihan tunne omasta sairastumisesta vie myös usein energiaa – miksi juuri minä sairastuin? Myös itsesyytökset ovat tyypillisiä. Sairastunut voi miettiä, miksi ei ole huolehtinut sydämestään paremmin jne. Monet pelot ovat osin tiedostamattomia eli aina suoralla kysymykselläkään ei saa vastausta. Tällaisessa tilanteessa ammattiauttaja on se osaavin kysyjä.

Pari- ja seksuuaaliterapiasta voisi olla teille hyötyä. Voisitte molemmat saada niistä lisää ymmärrystä asian moninaisuuteen ja sinä lisää voimia jaksaaksesi naisena suhteessa. Terapeuttina kumppanille ei voi eikä tule yrittää toimia. Miehesi voisi saada apua myös yksilöllisestä seksuaaliterapiasta, jotta löytäisi halunsa uudelleen. Hänen olisi tärkeä päästä purkamaan sairastumisen aiheuttamia tunteita ja traumaa ammattiauttajan kanssa.

Lisää tietoa sydämestä ja seksuaalisuudesta löytyy esim. sydänliiton nettisivuilta.

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.