Olen elänyt elämääni suhteissa taikka itsenäisenä, mitään vakavampaa haluamatta. Viime vuosina on kuitenkin ikä alkanut tehdä tehtäväänsä ja olen kypsynyt sitoutumiseen ja ajatukseen perheen perustamisesta. Biologinen kello tikittää kolmenkympin lähestyessä. Samalla olen läpikäynyt omaa lapsuuttani ja itsetuntoon ja läheisyydentarpeeseen liittyviä ongelmiani. Olen saanut siihen tarpeeksi tilaa mieheltä, jonka tapasin vuosi sitten. Suhteemme on tavallaan tiivis, läheinen ja avoin, olemme asuneet lähes tuon vuoden yhdessä, mutta miehen elämästä suurimman osan vie työ. Hänellä on oma firma, joka vaatii paljon, myös minulta, sen verran kuin siihen osallistun, sillä opiskelen myös.

Olemme molemmat melko itsenäisiä ihmisiä, mutta vaikka emme näkisi paljon, olemme hyvin lähellä toisiamme ja toisillemme läsnä sen vähän ajan, jonka näemme. Se läheisyys joka välillämme on, tuntuu siltä, mitä todella haluan, mutta miehen työnarkomanian takia lanka tuntuu kovin ohuelta, ja mietin, voiko se kestää? Voiko työnarkomaanin kanssa perustaa perhettä ja olla onnellinen?

Nyt on kaikki ok, mutta entä sitten, kun lapset tulevat mukaan kuvioihin? Mies haluaisi kovasti jo perhettä, ja minusta kotiäidin. Minä haluan myös, mutta olen miettinyt, teenkö siinä virheen vai onko tämä se ”elämäni juttu”. Olen ollut itseni kanssa hukassa monta vuotta, mutta tuntuu, että nyt alan hahmottaa sitä mitä haluan, ja tämä voisi olla sitä.

Olen suhteeseen tyytyväinen, mutta mitä jos kuvioihin tulee lapsi? On niin vaikea kuvitella etukäteen, mitkä ovat silloin toiveet ja tarpeet perhe-elämässä.

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Sanotaan, että parisuhde on tasapainottelua vastakkaisten voimien välillä. Tällaisia vastapareja ovat esimerkiksi riippumattomuus-riippuvuus sekä avoimuus-yksityisyys. Parisuhde ei ole vakaa olotila, jossa tavoiteltaisiin aina tiettyä paikkaa näiden ääripäiden välillä. Pikemmin parisuhde on jatkuvaa tarpeiden, toiveiden ja tilanteiden muutosta. Liikehdintää ääripäiden välillä voi saada aikaan puolisoiden toisistaan poikkeavat toiveet, mutta myös ympäristön tekijät, kuten sosiaaliset paineet ja työelämän kiireet. Sanotaankin myös, että toimivan suhteen merkki on, että suhteessa pystytään etsimään suhteelle kussakin hetkessä sopiva tapa olla ja toimia. Parisuhteen eteen tehtävä työ on siten esimerkiksi puolisoiden neuvottelua siitä, missä määrin haluamme tällä kertaa tehdä päätöksemme yhdessä tai itsenäisesti sekä kykyä toteuttaa puolisoiden välillä ristiriitaisiakin toiveita.

Parisuhde on jatkuvaa tarpeiden ja toiveiden muutosta

Tämän näkökulman valossa luettuna kirjeesi kertoo toisaalta onnistuneesta neuvottelusta ja tasapainon löytämisestä – ja samalla pelosta, että tätä tasapainoa ei tulevaisuudessa löydetä. Tässä hetkessä tarpeesi läheisyydelle kohtaa sekä puolisosi toiveet että hänen työtilanteensa tarjoamat mahdollisuudet. Kuitenkin, sinua huolettaa, kuinka jatkossa pystytte neuvottelemaan sellaisen tavan elää, joka täyttää teidän molempien tarpeenne.

Ymmärränkö kirjettäsi oikein, kun käsitän sinun pelkäävän oman – vielä ehkä hieman epävarman – itsesi kadottamista toisen vahvojen näkemysten rinnalla? Kerrot, että olet vasta viime aikoina kunnolla tutustunut itseesi ja siihen, mitä elämältäsi haluat. Voi olla, että kuvaamassasi tilanteessa on joskus vaikeaa tunnistaa, mitkä parisuhteessasi esille tulevista toiveista ovat todella molempien puolisoiden jakamia ja mitkä vain toisen tarpeista herääviä. Epävarmana voi olla helpompaa ottaa omaksi toisen tarpeita kuin etsiä omia. Toisaalta parisuhteessa on usein tilanteita, joissa on suorastaa välttämätöntä laittaa omat tarpeet taustalle ja valita puolison tarpeiden täyttäminen. Parhaimmillaan kyse on tällöin valinnasta, johon sisältyy myös omien toiveiden tiedostaminen – ei siis pakosta tai katkeruutta herättävästä alistumisesta. Näitä valintoja on tehtävä, jotta suhde toimisi.

Tärkeä kysymys on, haluatko sinä – ja haluaako kumppanisi – sitoutua siihen, että suhteenne ja te ihmisinä muututte ja tässä hetkessä tekemänne ratkaisut voivat vaatia uudistamista tulevaisuudessa? Esimerkiksi valintanne sinun kotiäitiydestäsi ja miehesi työhön panostamisesta voivat tässä hetkessä olla molemmille toimiva ratkaisu. Ajan saatossa toiveenne ja tarpeenne voivat kuitenkin muuttua. Oletteko silloin valmiita neuvottelemaan ratkaisuistanne uudelleen?