5 vinkkiä teinin vanhemmuuteen
Suhde teini-ikäiseen lapseen koettelee usein vanhempien hermoja. Poimi viisi vinkkiä teinin kohtaamiseen.
Vaikka nuoret korostavat usein teini-iässä itsenäisyyttään ja itsenäistymistään, he tarvitsevat silti yhä tukea ja kannustusta vanhemmiltaan. Isoimpien päätösten yhteydessä he kääntyvät tyypillisesti vanhempiensa puoleen ja vaatii viisautta ja ymmärrystä vanhempana olla kuuntelemassa ja keskustelemassa nuoren kanssa hänen elämänvalinnoistaan.
Katso viisi vinkkiä, joiden avulla kommunikaatio nuorten kanssa sujuu paremmin.
5 vinkkiä teinien vanhemmuuteen
1. Pidä kiinni rajoista.
Kurinpito kasvattaa ja on nuorelle edelleen hyväksi, kunhan se on oikeudenmukaista ja kohtuullista eikä sitä käytetä kostona tai vanhempien turhaumien ilmaisukeinona.
2. Arvosta nuorta.
Nuorelle on tärkeää tuntea, että hänen mielipiteitään ja näkemyksiään kuunnellaan ja ne otetaan huomioon määriteltäessä hyväksyttävän käytöksen rajoja ja perheen kommunikaatiota.
3. Selitä syyt ja ole oikeudenmukainen.
Älä suosi lasta hänen ikänsä tai sukupuolensa perusteella. Oikeudenmukaisuus ja ymmärrettävä perustelu säännöissä on perusta perheen toimivuudelle.
4. Myönnä omat virheesi.
Osoita esimerkilläsi, että osaat pahoitella omia ylilyöntejäsi ja virheitäsi sekä muuttaa näkemystäsi uuden tiedon valossa.
5. Älä ota asioita henkilökohtaisesti.
Älä ota itseesi, jos nuori kokeilee rajoja. Se ei ole merkki henkilökohtaisesta loukkauksesta, vaan tarpeesta määritellä sovitut käyttäytymisrajat uudelleen tai keskustella perusteellisesti syy-seuraamussuhteita pohtien sääntöjen noudattamisen tarpeesta.
Lähde: Jan Parker & Jan Stimpson (2004). Sisarussuhteet. Kilpailua ja rakkautta. Otava.
No Comment