Tunneilmasto peritään kotoa
Olisiko sinun aika kääntää myönteisempi sivu?
Ihminen kykenee empatiaan tunteidensa avulla. Toisen asemaan asettuminen ja toisen ymmärtäminen ovat hyvän ihmissuhteen perusta. Tunteiden kokemisessa olemme erilaisuuksistamme huolimatta yllättävän samanlaisia; tunteiden kirjo (mielihyvä, ilo, turvallisuuden tunne, rakkaus, toiveikkuus, mielipaha, suru, pelko, viha ja pettymykset) ovat tuttuja meille kaikille, niin lapsille kuin aikuisillekin.
Erot tunneilmaisussa
Vaikka olemme samanlaisia tunteiden kokemisen alueella, tulevat erot vastaan tunteiden ilmaisussa. Tyttöjä ja poikia on kasvatettu tunteiden tunnistamiseen ja ilmaisuun eri tavoin. Myös ihmisen persoonallisuus vaikuttaa tunneilmaisun eroihin. Tunteet tulevat esille joka tapauksessa tavalla tai toisella – tunteet ilmaistaan usein ilmeillä, eleillä ja kehon asennon muutoksilla ja vasta sen jälkeen sanallisesti. Sekä lapset että aikuiset luottavat enemmän sanattomaan kuin sanalliseen viestiin.
Vihan hallitseminen tärkeää
Merkittävää on se, mitä ihminen on oppinut vihan ilmaisemisesta lapsuudenkodissaan. Aggression takana voi olla rypäs muita tunteita, jotka ovat jääneet tunnistamatta (esimerkiksi huolia, pettymyksiä, alemmuuden tunnetta, surua ja hylkäämisen kokemuksia). Ei ole hävettävää olla huolissaan ja peloissaan – aiheita näihin tunteisiin ja kokemuksiin on meidän jokaisen elämässä. Parhaimmillaan kielteiseksi koetut tunteet voivat motivoida hakemaan muutosta elämään.
”Joissakin suvuissa periytyy kielteisyys ja toisissa taas myönteisyys.”
Käsittelemättömät tunteet ja niiden takana olevat kokemukset saattavat tehdä monen aikuisen elämän hallitsemattomaksi. Kuitenkin jokainen voi oppia keskustelu- ja vuorovaikutustaitoja niin halutessaan. On myös hyvä tarkistaa moraalikäsityksiään ja opetella kestämään pettymyksiä.
Suvun perintö
Perheen tunneilmasto vaikuttaa lapseen ja hänen tunteidensa suuntaukseen ja näin ollen vaikuttaa siltä, että joissakin suvuissa periytyy kielteisyys ja toisissa taas myönteisyys.
Nykyään myönteisten tunteiden osoittaminen perhepiirissä on lisääntynyt, mutta perinteisesti myönteisten tunteiden ilmaiseminen on ollut niukkaa. Aitoon myönteisyyteen voi opetella ja oppia; niitä kannattaa ilmaista välittömästi, kun niitä tuntee, eikä esimerkiksi vasta viikon kuluttua, jolloin tunne on jo väljähtynyt. Myönteisyyttäkin voi käyttää väärin ja hallitsemistarkoituksessa. Joissain perheissä lapsia on kasvatettu kiittämällä heitä heidän suorituksistaan tavalla, joka saa lapsen yrittämään yli voimiensa. Tällöin lapsi oppii, että hän tulee hyväksytyksi suoritustensa perusteella.
Tunteet ja tunnekokemukset eivät voi koskaan olla oikeita tai vääriä. Tunteet ovat reaktioita ja viestejä vuorovaikutustilanteissa ja niiden kuuleminen, ymmärtäminen sekä todesta ottaminen parantaa elämänlaatua.
Lähde: Kirsti Ijäs (2005). Sukupuu: avain oman elämän ja perheen ymmärtämiseen. Kirjapaja.
1 Comment
Hei vaan
kirjoitus tunneorpoudesta oli mielenkiintoinen ja tunnistin itseäni jonkin verran.Olen viime vuosina tullut tunne orvommaksi, mitä olin nuorempana.on ottanut pettymyksienkin vuoksi melko lailla etäisyyttä ihmisiin, sukulaisiin ja ystäviinkin.On jollain tapaa vain jättäytynyt kaikesta.Eihän tämä ole kovin kauaskantoista, omaa mielenterveyttä ja fyysistäkin kuntoa tämä heikentää.
On ollut vaikea hillitä ja hallita tunteitaan, olen ollut melko kiltti ja myöhemmin opin purkamaankin siitä kertyvää kaunaisuutta, ja aika sekin, uskalsi vihata uskalsi rakastaa.Mutta sittenkö väsyin siihen kaikkeen.Olin melko kiinteässä perheyhteisössä, joka toisaalta toi turvaa ja sosiaalisuutta, toisaalta myös vaikeita hetkiä.Kyllä näistä puhuimme ja purimme mutta ehkä syyllistin itseäni liikaa kaikesta ja jättäydyin pois myös tästä.
Siinä sain käytellä tiski ja siivousvimmaa mikä yksinäisellä ihmisellä on melkoinen, kun oma tupa ei kaipaa niin paljon kohentelua(tällä htkellä kyllä) tällä hetkellä olen ollut melko masentunut.Ulospäin vihanpurku on kääntynyt masennukseksi ja on voimat melko vähissä, mitkä ei jhuuri lisäänny levähdellen.
Mitkä asiat on minulle olleet tärkeitä, luonnonläheisyys ja omat vanhemmat sekä muutamat ystävät jotka ennenkin vei hienosti pois syrjäytymisen tunnelmaa.Silloin tällöin tavatessa, nyt tuntuu että on sosiaaliset taidot karisseet ja jätän asioita hoitamatta, itseänikin.
Kuinka monelle olen katkera ja syyttelen, mikä ei edistä mitään.Kun jaksaisi itse ryhtyä toimimaan, niinkuin ennenkin tein en ehtinyt kadehtia ja syytellä toisia.Eikä saatu mielisairaan eläke masentanut, vaan toisaalta antoi ehkä puhtia liikaakin todistella itselle ja muille olevansa ihminen siinä missä muutkin.
Toiset ovat niin tyytyväisiä saatuun eläkkeeseen,olisin mieluummin säilyttänyt työkykyisyyden sikäli kun sitä vielä oli puutarha ja siivoustöihin tms.Olisin työnteolla voinut ansaita toimeentuloa..Alussa kai jaksoikin iloita hullun kirjoista ja ikuisesta lomasta ja vapaaehtoisesta osallistumisesta.Mutta vähitellen sekalainen touhuilu taideharrastusten ja muutamissa siivous ja puutarhapaikoissa eri yhdistyksissä ym vain jäi.
Kieltämättä omien vanhempieni vanheneminen ja isän huononeminen hoitokodissa vaikuttavat.Kunpa jaksaisi purkaa ja purnata olotilaansa, voisi löytyä ratkaisujakin.Mielellään siellä käydessä osallistuisin joihinkuihin tehtäviin, on jollaintapaa järkyttävää, kun hän joutuu olemaan hengityslaitteessa.Tämä on se kipeä möykky, mihin en oikein saa otetta.
Ennen oli niin helppo vaihdella ajatuksia hänen kanssaan, kun hän pystyi puhumaan.Nyt ei tiedä milloin kone alkaa piippaamaan ja hoitaja käy vaivattomasti imemässä limaa ja minä tunnen itseni täydeksi torveloksi.Kun ei tiedä sanoako mitään vai mennäkö pois vai istuako vain hiljaa.Olisi eri asia jos minullakin olisi joku työ ja selvä tarkoitus elämällä, niinkyuin ennen oli.Tämä vaihe on minua masentanut.Olisi vain osattava hyväksyä tämä vaihe sellaisenaan.
Oli hyvä lukea tunneorpoudesta, jospa tämänkin sanan avulla löytyisi tie ulos tästä pimennosta
Terveisin
Tuula Mäkelä