Olen melko uudessa avoliitossa järkevän miehen kanssa ja meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa. Olemme tuttavia vuosien takaa, mutta tapailumme ennen raskauttani kesti vain muutaman kuukauden eli emme varsinaisesti ehtineet seurustella lainkaan saati sitten riidellä, elää tavallista arkielämää ja tutustua kunnolla. Nyt meillä menee hyvin ja tietenkin ilomme lapsesta ja uudesta raskaudesta siivittää elämää.

Minua on alkanut vaivata se, että en ole kertonut aikaisemmasta elämästäni paljoakaan miehelleni. Hän tietää vanhat seurustelut ja pääkohdat, mutta en ole kertonut toilailujani, joita on sattunut jonkin verran. Esimerkkinä voin kertoa seuraavaa: televisiossa on elokuva, jonka naispäähenkilöllä on suhde naimisissa olevaan mieheen. Oma mieheni kysyi vitsinä, että "ei kai sulla ole ollut moista?", johon en vastannut mitään, sillä rehellinen
vastaus olisi ollut, että minulla on ollut suhde, mutta hänen maailmassaan se olisi ollut hyvin outoa ja ehkä jopa tuomittavaa. Tai ainakin hän olisi halunnut kuulla yksityiskohtia (kuka, mistä, kauan kesti yms.), joita en ollut valmis kertomaan ainakaan siinä tilanteessa. Osan typeryyksistä (kännäilyt, yhden illan suhteet yms.) olen itsekin autuaasti unohtanut, mutta elämässäni on myös ollut tapahtumia, jotka vaivaavat mieltäni.

Onko niin, että hakisin lopullista hyväksymistä mieheltäni, jos kerron hänelle entisestä elämästäni enemmän ja hän osoittaisi (jos osoittaisi) senkin jälkeen, että välittää minusta? Vai voiko olla, että osa tapauksista on kuitenkin jättänyt niin merkittävät jäljet minuun, että nyt kun kaikki on tasaisen hyvin ja olen onnellinen, alan miettimään menneitä päästäkseni niistä eroon tai prosessoidakseni niitä jotenkin? Vai enkö osaa antaa menneitä itselleni anteeksi ja hyväksyä onneani, että se on suotu minulle, vaikka olenkin elänyt välillä typerästi ja mokaillut? Ja kuuluuko yleensä parisuhteessa jakaa kaikki kokemukset vai onko oikein jättää kertomatta eli salata menneitä?

nimim. Haamujen kimpussa

Psykologi Kaisa Malinen vastaa

Hyvä nimimerkki Haamujen kimpussa, pohdit mitä parisuhteessa puolisoiden tulisi kertoa toisilleen menneisyydestään. Kysyt tulisiko suhteessa jakaa kaikki vai salata joitakin asioita. Salaaminen kuulostaa jo sanana niin voimakkaalta, että sen liittäminen parisuhteeseen tuntuu huolestuttavalta. Toisaalta on hyvä tehdä ero hienotunteisuuden ja salailun välille. Esimerkiksi intiimien yksityiskohtien kertominen aiemmista suhteista ei liene tarpeellista, ja se rikkoo myös aiemman kumppanin yksityisyyttä vastaan.

Vaikka hän ei hyväksyisi tekojasi, hän voi silti rakastaa sinua

Jäin pohtimaan kertomaasi esimerkkiä suhteestanne. Millaiset asiat saivat sinut jäämään hiljaa sen sijaan, että olisit kertonut totuuden? Pelkäsitkö että miehesi ei hyväksyisi sinua aiempien tekemistesi perusteella? Voihan olla, että hänen mielestä tekosi onkin väärin ja ehkä tuomittavakin. Entä sitten? Eihän se, että hän ei hyväksy tekojasi tarkoita sitä, ettei hän voisi hyväksyä ja rakastaa sinua. Voi olla, että jos menneisyydessäsi on sinullekin vaikeita asioita, on niiden myöntäminen toiselle hankalaa. Kyse on kuitenkin sinun menneisyydestäsi. En niinkään ajattelisi, että sinun kannattaisi harkita kertomista siksi, että kumppanisi voisi tuomita tai olla tuomitsematta tekosi, vaan sen vuoksi, että menneisyys on mielessäsi ja sillä lailla osa myös nykypäivääsi. Vanhat tapahtumat tuntuvat painavan sinua. Jakamalla ne kumppanisi kanssa annat hänelle mahdollisuuden tuntea sinun ajatuksesi ja tukea sinua.

Jokainen tulee suhteeseen menneisyytensä kanssa. Osa menneisyydestämme on sellaista, jota katsomme taaksepäin hyvillä mielin, osaa emme haluaisi edes muistaa.

Tullessasi suhteeseen sinun ei tarvitse olla valmis ihminen, eikä kyetä heittämään taaksesi kaikkia aiemmin kohtaamiasi vaikeuksia.

Oma anteeksiantosi ei tarvitse olla toisesta kiinni. Olipa kumppanisi suhtautuminen menneisyyteesi mikä hyvänsä, sinulla on oikeus antaa itsellesi anteeksi ja hyväksyä menneisyytesi. Et voi ottaa vastuuta kumppanisi reaktioista, etkä valita niitä, mutta voit vaikuttaa siihen, miten itse toimit ja ajattelet.