Työuupumuksen 7 merkkiä!
Kunnianhimoinen ja empaattinen työntekijä kuuluu työssä uupuvien riskiryhmään. Opettele hellittämään tahtia ajoissa.
Tämän päivän ihmiset kokevat työn vaatimusten ja stressaavuuden kasvaneen. Tuotto pyritään maksimoimaan työntekijöiden kustannuksella, muutoksia tapahtuu jatkuvasti ja nopeassa tahdissa. Tietotyön yleistyminen, työn irtoaminen ajasta ja paikasta, työvoimapula ja mahdolliset isot rakennemuutokset joillakin aloilla lisäävät työuupumisriskiä. Työpaikoilla vallitsee kiireinen ja epävarma ilmapiiri.
Kuka uupuu?
Kansanterveyslaitoksen tekemän Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan 55–64-vuotiaista jopa 66 % kärsii vakavasta työuupumuksesta. Erityisen riskialttiiksi osoittautuivat nuoret, juuri työnsä aloittaneet ja jo hieman iäkkäämmät työntekijät, joille sopeutuminen muutoksiin ja uusien asioiden opetteluun ei ole enää yhtä helppoa.
Työuupumukselle altistavia riskitekijöitä ovat yksilön persoonallisuus, työhön liittyvät asenteet sekä työn ja työyhteisön ominaisuudet. Yksilön ominaisuuksista riskialttiiksi on määritelty muun muassa empaattisuus, idealistisuus, yli-innostuneisuus, kunnianhimoisuus, työhön sitoutuneisuus ja antaumuksellisuus.
”55–64-vuotiaista jopa 66 % kärsii vakavasta työuupumuksesta.”
Työuupumus on pitkäaikaisen stressin seurausta, joka syntyy työntekijän kokemasta epäsuhdasta omien tavoitteiden ja arvojen sekä työelämän todellisuuden välillä. Se alkaa usein emotionaalisena uupumisena, jolloin tunnetaan voimakasta väsymyksen ja tyhjyyden tunnetta. Siitä seuraa depersonalisaatio eli vaihe, jossa työstä aletaan pikkuhiljaa vieraantua. Tämä johtaa ammatillisen itsetunnon heikkenemiseen ja kielteiseen asenteeseen omaa työtä kohtaan.
Oireet ja seuraukset
Työuupumukselle tyypillisiä oireita ovat turhautuneisuus, väsymys, levottomuus, masentuneisuus, aiheettomat vihan purkaukset, unettomuus, kyynisyys, heikentynyt ammatillinen itsetunto ja puolustautuva käyttäytyminen.
Työuupumuksen seuraukset heijastuvat yksilötasolla terveydentilan heikkenemisenä, masennuksena ja työongelmien tulemisena kotiin. Oireet näkyvät suhtautumisessa työhön, jolloin yksilö kokee tyytymättömyyttä ja irrottautuu työstään henkisesti. Työyhteisötasolla uupumus näkyy henkilön poissaoloissa ja sairaslomissa. Aina henkilö ei tunnista omaa uupumistaan.
Työuupumisen merkit
- Asioiden unohtelu
- Vaikeus selviytyä työstä
- Työ vie kaiken energian
- Alemmuuden tunne töissä
- Sosiaalinen eristäytyminen
- Fysiologiset reaktiot: unihäiriöt, vatsavaivat ja päänsärky
- Töihin lähtö tuntuu vastenmieliseltä
8 askelta toipumiseen
- Myönnä ongelma
- Lakkaa yrittämästä
- Pysähdy ja lepää
- Ota etäisyyttä työhön
- Kohenna terveydentilaasi
- Tarkista elämänarvosi
- Pohdi uusia vaihtoehtoja työssäsi
- Ryhdy muutokseen rohkeasti
Lähteet:
Työterveyslaitos, www.tll.fi
Bussing, A. & Glaser, J. (2000). Four-stage model of the core factors of burnout: The role of work stressors and work-related resources. Work & Stress, 14 (4), 329-346.
Hakanen, J. (2002). Työn imu ja työuupumus – laajennetun työhyvinvointimallin kehittäminen ja testaaminen. Psykologia, 37 (4), 291-301.
Hätinen, M. & al. (2002). Työuupumus ja kuntoutus. Kuntoutuksen lyhytaikaiset vaikutukset erilailla oirehtivien uupumistyypeissä. Psykologia, 37 (4), 302-314.
8 Comments
Jotenkin alkoi tuntua että minulla on nuo kaikki uupumisen merkit. Olleet jo vuosia..
Täyttä asiaa!!!
Itse olen tällä hetkellä sairaslomalla työuupumisen takia. En kestänyt enään jatkuvaa töiden tuuppausta, kiirettä ja esimiehen julkisia nolauksia siitä etten ole ehtinyt tehdä kaikkia minulle osoitettuja tehtäviä. Tilanne alkoi hiipuen ja pläsähti yhtäkkiä naamalle. Lääkärini suositteli tutustumaan työuupumisesta kertoviin artikkeleihin ja sitä kautta löysin nämä sivut. Näillä sivuilla on paljon asiaa ja tuntuu heti paremmalta kun tunnistaa kunnolla ongelman. Näiltä sivuilta löysin artikkelin myös narsistisesta ihmisestä ja huomasin että elän mitä ilmeisemmin narsistisen ihmisen kanssa ja työstän parhaillaan eroa tästä tyypistä. Itku tulee vieläkin ihan arvaamatta ja minulle se on hämmentävä tilanne kun olen aina ollut todella vahva ihminen. Neuvon muitakin ajattelemaan työuupumista, onko se välttämättä työstä vaiko sitten kotioloista tai onko se molemmista johtuvaa .
Mikähän se tämänkin oravanpyörän katkaisisi? Olen ajautunut työhön, jossa tunnen oman knowhowni jatkuvasti riittämättömäksi ja työmatkoihin menee aikaa enemmän kuin laki sallii. En jaksa enkä ehdi liikkua. Syön stressiin uskomattomat määrät makeaa.
Käyn kotona vain syömässä ja nukkumassa, olen kuin joku ulkopuolinen mieheni ja lastemme elämässä. Tunnistan kaikki yllämainitut seitsemän kohtaa itsessäni ja tiedostan tilanteen, mutten löydä ulospääsyä. Sisu ei anna periksi jäädä sairaslomalle depression takia enkä uskalla heiluttaa taloutta ottamalla lopputilin.
Ehkä sitten odotan infarktiin asti…on ainakin oikea syy jäädä sairaslomalle työstämään vaihtoehtoja.
Kyllä sairaus tuon kierteen katkaisee. Kokemusta on. Talouden heilauttaminen tai omanarvontunnon kolaukset ovat verrattain pieniä murheita, jos uupumuksen takia sairastuu vakavasti. Uupumuksestahan voi seurata, kuten mainitaan, masennus. Vaikka masennusta ei kai voi kovin tarkoin määritellä, tiedetään kuitenkin että se voi olla hengenvaarallinen tila.
Pahasta tilanteesta selviää suurin muutoksin. Liian kallis talo myyntiin, auto halvemmaksi, sairasloman kautta vähemmän kuormittaviin töihin jne… Kannattaa muistaa, että toistaiseksi yhteiskuntamme tukee verrattain hyvin elämän kriisitilanteissa. Jos työyhteisö tms. ei paljon suopeutta osoitakaan, niin muuta tukea on tarjolla. Ja tuollaiset epäsuopeat työyhteisöt tulevat jossain vaiheessa hajoamaan – toivottavasti. Jos aina puristetaan viimeisetkin mehut työntekijöistä, niin jossain vaiheessa tulee vastaan viimeinenkin loppuunajettu. Siinä virassa ei kannata olla. Tuskin hänellekään kiitosta jaetaan.
Tosiasia kuitenkin on, että harvoin hyvät neuvot auttavat. Minusta kaikkein tärkeintä olisi armelias suhtautuminen itseensä ja muihin. Jaksaminen on rajallista, ja joillakin se loppuu aikaisemmin kuin toisilla. Kaikilla se kuitenkin loppuu joskus. Mutta miten tämänkään saa sanottua niin että sitä uskotaan? Ei kai mitenkään… Aina löytyy miljoona rahassa ja ajassa mitattavaa asiaa jotka pakottavat, ja kaikki vaihtoehtoinen on huuhaata. Vai liekö kuitenkaan? Tuskin on huuhaata sanoa, että työpäivän kun tekee ahkerasti töitä, niin sen jälkeen on täysi oikeus olla tyytyväinen tekemäänsä ja levätä. Ei silloin enää pitäisi jatkaa työasioiden vatvomista. Tiedän että tämä on epärealistinen ajatus monille, mutta se on se ajatus joka pitää hengissä.
Just just. Alkuvuodesta olin jo 2kk sairaslomalla työuupumuksen ja mukamas keskivaikean masennuksen takia. Jostain syystä se oletettu masennus nostettiin uupumisen syyksi. Lääkärin määräyksestä kokeilin mielialalääkkeitäkin, jotka tosin tekivät minut entistä väsyneemmäksi.
Nyt aletaan taas olla samassa pisteessä. Käyn kotona kiukuttelemassa miehelle ja lapselle, tuntuu että pilaavat elämäni. Töihin matkoineen menee 8-10h päivässä, työmatkoilla rauhoittelen itseäni syömällä jättipusseja karkkia.
Työnantaja ei tule yhtään vastaan tässä asiassa, minun toiveitani ei kuunnella, kyllä nuori ihminen jaksaa. Itsepähän olen ammattini valinnut. Sairaslomaan suhtaudutaan vähättelevästi: hyvinhän sulla fysiikka toimii, eikun vaan töihin.
Tässä menee kohta parisuhde, jos en saa tätä kierrettä poikki. Mieluummin taidan irtisanoa vakituisen työpaikkani.
Eksyin sivuille jotakin kautta aamukahvia juodessa ja alkoi hymyilyttämään. Tunnistan kaikki uupumusoireet ja myös toipumisen. Olen menossa kohdassa 5. 🙂
Olen useita vuosia tehnyt töitä rivakassa tahdissa ja pitänyt huolta ympärillä olevista ihmisistä. Muutama vuosi sitten oli ensimmäinen väsymyspiikki, jolloin pidin kuukauden palkattoman vapaan kesäloman jatkoksi ja vaihdoin työpaikkaa talon sisällä. Sama tahti kuitenkin jatkui, kun ei niin nopeassa tahdissa omaa asennoitumistaan ehtinyt muuttaa. Viime keväänä homma lähti uudelleen käsistä. Työpäivät venyivät helposti 13 tunnin mittaisiksi vaativassa ja vastuullisessa projektipäällikön työssä. Heräilin öisin – saatoin nukkua vain 3 tuntia yössä. Unohtelin asioita, vatsa alkoi oireilemaan, jatkuvat päänsäryt unen puutteesta, muutuin kärsimättömäksi jne. Kaikesta huolimatta pystyin hoitamaan työni moitteetta – tosin ei minulla muuta elämää ollutkaan… Kesälomalla päätin yrittää päästä vuorotteluvapaalle (toistamiseen). Ihmeen kaupalla lopulta pääsin vapaalle ja aloitin vuoden mittaisen breikin lokakuussa.
Miksikö en mennyt lääkäriin? Siksi, että minulla ei olisi ollut voimia käydä niitä keskusteluja lääkärin kanssa ja toisaalta tiesin, että sairausloman kautta olisin romahtanut ja todennäköisesti masentunut pahasti. Vuorotteluvapaa oli kuitenkin täysin oma päätös ja tiesin sen alkaessa kuinka kauan se kestää. Pystyin itselleni ja muille sanomaan, että jäin pois ns. ajoissa – ja siten säilytin kasvoni. Nämä seikat olivat minulle paljon tärkeämpiä, kuin rahallinen menetys.
Nyt olen ollut vapaalla 4 kuukautta ja saanut aika hyvin etäisyyttä asioihin. Olen luvannut itselleni, että puoleen vuoteen en mieti mitään ja teen vaan sitä mitä huvittaa. Olen nukkunut, kuntoillut, tavannut läheisiä ihmisiä, ollut ilman aikatauluja jne. Puolen vuoden kohdalla olen varmasti jo selvemmillä vesillä – jännä nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tsemppiä kaikille asian kanssa painiskeleville.
Joo, kunnon tauot ovat tärkeitä. Muutaman viikon kesälomat eivät riitä, jos työ on muuttunut ihan tolkuttomaksi. Useammankin vuodenkin jaksaa painaa epämääräisissä olosuhteissa. Mutta vaikka pitäisi kuinka pään kylmänä ja mukamas hallitsisi stressiä, niin kyllä mieli ja keho rasittuu. Ajoissa vaan suunnittelemaan taukoa.
Useita vuosia sitten pidin melkein vuoden tauon eli heti kuin se oli mahdollista taloudellisesti: tutkinto suoritettu, hankittu potkut duunista, lopetettu ikävät ihmissuhteet ja kämppä myyty. Mutta silloin olin ihan piipussa, enkä toipunut ihan vuodessakaan. Työt oli kuitenkin aloitettava.
Nyt toisen kerran jäin ajoissa tauolle. Olen ihan lepäillyt muutaman kuukauden ja suunnittelen tulevaisuutta valoisin mielin. Kokemuksien kautta on armollinen itselle ja osaa tehdä ajoissa ratkaisut. Olen pitänyt talouteni siinä kunnossa, ettei työllä tarvitse tappaa itseään. Jos kaikista yrityksistä huolimatta työolosuhteet vain huononevat, niin uusia mahdollisuuksia etsimään vain kaikessa rauhassa.
Uskon jaksavani vielä kymmeniä vuosia työssä. Joskus kiihkeämmin, joskus hieman laiskotellen.
Koin yhden työuupumuksen ja vaihdoin alaa. Nyt on taas samat oireet, ihan kun en olisi mitään oppinut.
Kaiken voi vaihtaa, alan, asunnon, paikkakunnan — mutta ei päänuppiaan. Omasta päästä se lähtee, asennemuutos. Olen ollut iänikuinen vastuunottaja, hyvä työntekijä, ahkera. Nyt tajuan että fiksuja ovat ne jotka eivät ota turhaa stressiä töistä, he, joita olen omaa ylimielisyyttäni pitänyt lusmuina ja laiskureina.
Itkeskelen jälleen sohvalla peiton alla uupumustani ja pahaa oloani. Sain nyt ajan työterveyslääkärille. En ole ilmeisesti oppinut mitään aikaisemmasta burnoutista. Jaksan jaksan ja jaksan – ja sitten sanoo pää poks. Kroppa tekee päätöksen mitä pää ei osaa ajoissa tehdä. Tuntuu että vois vetää itsensä rasvatun köyden päähän – on niin epäonnistunut olo. Sitä voi vaan työnnellä jatkuvasti tikkuja kynsien alle ja ihmetellä että kyllä sattuu – silti ei tajua lopettaa.