Itsetuntemus

Masennus – Tunnista merkit ajoissa!

Joka viides suomalainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Opi tunnistamaan masennuksen merkit.

Masennus on emotionaalinen olotila, johon liittyy pitkäkestoisia surumielisyyden, syyllisyyden ja kelvottomuuden tunteita. Siihen kuuluu usein sosiaalista eristäytymistä, univaikeuksia, ruokahaluttomuutta, seksuaalisen kiinnostuksen ja mielihyvän kokemisen puutetta sekä kyvyttömyyttä hoitaa arkisia toimintoja.

Masentunut on, mutta ei elä. Hän on henkisesti kuollut. Masennus tukahduttaa pikkuhiljaa ilon, halun, toivon, mielenrauhan ja kyvyn saada tyydytystä työstä, ihmissuhteista ja ympäristöstä.

Vakava sairaus

Masennuksen tunnistaminen on hankalaa, sillä monelta puuttuvat sairauden fyysiset merkit lähes kokonaan. Masentunut henkilö pyrkii usein salaamaan henkisen pahoinvointinsa.

Joka viides suomalainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen, mutta heistä vain noin kolmannes saa sairauteensa hoitoa. Naisten riski sairastua masennukseen on miehiin verrattuna kaksin-kolminkertainen.

”Masentunut on henkisesti kuollut.”

Masennukseen liittyy suurentunut itsemurhariski, mikä tekee taudista vaarallisen ja varteen otettavan. Lievänä masennus voi ilmetä epämääräisenä ja passiivisena kuolemantoiveena. Vaikeassa muodossa se näkyy pakonomaisena kuoleman, itsensä tappamisen ja itsemurhatapojen ajattelemisena, ja äärimuodossaan vakavana itsemurhayrityksenä. Lääkityksellä voidaan vähentää itsemurhariskiä.

Masennuksen oireet

  • Toivottomuuden tunne
  • Välinpitämättömyys
  • Voimattomuus
  • Ahdistuneisuus
  • Ärtyneisyys
  • Itkuisuus
  • Kiinnostuksen puute ympäristöön, ystävyys- ja perhesuhteisiin, seksiin, harrastuksiin, henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja ulkonäköön
  • Syyllisyyden ja kelvottomuuden tunne
  • Itseinho
  • Itsemurha-ajatukset
  • Ruokahaluttomuus ja laihtuminen tai pakonomainen syöminen ja lihominen
  • Ajatustoiminnan hidastuminen
  • Närästys, pahoinvointi ja oksentelu
  • Päänsärky

Tee masennustesti

Omaa masentuneisuutta pohtivan kannattaa tehdä myös Suhdesopan masennustesti.

Lähteet: Aaron T. Beck (1970). Depression Causes and Treatment. University of Pennsylvania Press.
Caroline Shreeve (1988). Ei enää masennusta. Karisto Oy:n kirjapaino.
Johan Spoov & Erkka Syvälahti (1996). Depressiolääkkeet. Käyttöaiheet ja hoidon periaatteet. Edita.
Oy H. Lundbeck Ab, Masennus, http://finland.lundbeck.com/finland/patients/depression/default.asp

1 Comment

  1. Pekka Hapuli
    23.04.2008 at 19:17

    Masennus tunnistetaan edelleenkin liian harvoin vaikka siitä kerrotaankin paljon.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.