Seksi

Miksi nainen ei halua seksiä?
Naisen on tunnettava itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi, jotta hän kykenee nauttimaan seksistä.
Avovaimo haukkuu seksitaitojani
Olen 21-vuotias mies ja elänyt avoliitossa 19-vuotiaan naisen kanssa vajaan vuoden. Olen ajatellut, että kaikki sujuu ihan hyvin, kunnes pari kuukautta sitten avovaimoni sanoi, että suhteemme ahdistaa. Hän sanoi, että haluaisi erota, mutta ei haluaisi muuttaa pois eikä tehdä asiasta julkista. Samalla hän kuitenkin sanoo rakastavansa minua ja tuntevansa, että
Miten saisin itseni haluamaan vähemmän seksiä?
Olen kohta 22 vuotta täyttävä perheenisä ja olemme puolisoni kanssa olleet yhdessä kolme vuotta. Kysyisin sellaista asiaa, että onko olemassa jotain lääkehoitoa, joka vähentäisi seksin harrastamisen tarvetta? Minun tekee mieli harrastaa seksiä melkein päivittäin ja puolisoni on melko rasittunut siitä, että jaksan koko ajan kysellä, harrastetaanko seksiä. Toisaalta minusta välillä
Yhtäkkinen muutos seksielämässä
Olen 36-vuotias avoliitossa elävä mies. Olen havainnut suhteemme muuttuneen viime viikkoina, varsinkin seksin suhteen. Ehdottaessani seksiä, on yleisesti aina joku ”syy” miksi naiseni ei jaksa. Milloin väsyttäää kamalasti ja milloin on pää kipeä. Avovaimon käytös ihmetyttää. Joskus hänelle tulee puhelimeen sellaisia puheluita, että hän katsoo, kuka soittaa ja sanoo sitten,
Miehen yliseksuaalisuus
62-vuotias mieheni haluaa jatkuvasti seksiä, yhdyntää ja suuseksiä. Hän puhuu siitä jatkuvasti ja sanoo öisinkin seisovan niin, että koskee. Itseäni (olen 63-vuotias nainen) koko asia inhottaa ja varsinkin jatkuva siitä puhuminen. Olen sanonut asiasta hänelle, mutta ei tunnu auttavan. Haluaisin yhdessä olosta turvallisuutta ja hellyyttä. Sitä en suhteessa koe. Minun
Kirja-arvostelu: Halu & intohimo
Valtiotieteen tohtori ja sosiologian dosentti Osmo Kontulan uusin Halu & intohimo -teos (Otava, 2008) sisältää rautaista faktaa suomalaisten seksuaalisuudesta.
Puolison ulkonäkö ja vaatteet ärsyttävät
Ongelmani on naurettavan pinnallinen, mutta häiritsee minua paljon ja sitä kautta parisuhdettamme. Minua siis häiritsee se, miten puolisoni pukeutuu eli minun mielestäni epäseksikkäästi. Hän pitää hyvin tarkkaa huolta ulkonäöstään ja vaatteistaan, mutta minun mielestäni väärällä tavalla. Hän on hyvin kaunis nainen tai olisi, jos laittaisi itseään paremmin. Olemme olleet yhdessä
Miten saisimme seksielämämme kuntoon?
Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa kaksi vuotta, ja menetimme kumpikin neitsyytemme toisillemme. Viimeaikoina seksi ei ole sujunut laisinkaan. Kärsin haluttomuudesta ja olen usein itkenytkin seksin jälkeen. Saatan haluta seksiä hirveästi, mutta yksikin ele tai jokin pieni asia, joka mättää, ja minulla on ajatukset jossain aivan muussa. Orgasmin saamisesta tämä ei johdu.
Miksi en enää halua seksiä?
Olen 23-vuotias nainen ja seurustellut noin kaksi vuotta avomieheni kanssa. Meille on tullut ongelma seksistä. Noin puoli vuotta sitten aloin huomata, että seksi ei kiinnosta minua enää edes ajatuksissa. Mieheni taas on erittäin aktiivinen, ja siksi meillä on kireät välit. Olen miettinyt syytä tähän kaikkeen, mutta en keksi mitään järkevää