Kolumni
Suhdesopan kolumni
Elämäkö turvallista?
[Kirjoittanut: Pauliina] Arki on monesti samojen tapojen toistamista: töihin, kotiin, harrastuksiin. Joskus luen kirjaa, joskus tapaan ystäviä. Suunnittelen ajankäyttöäni kiireisten päivien varalle. Samoin tein eilen. Aamulla töihin, työkaverin mukana koulutukseen kaupunkiin, hänen kyydillään takaisin töihin, sieltä kotiin ja kotoa ystävän syntymäpäiville. Minulla piti olla puoli tuntia aikaa vaihtaa vaatteet ja
Elämän tarkoitus
[Kirjoittanut: Pohdiskelija] Kysyin kolmikymppiseltä työkaveriltani, mitä hän aikoo tehdä alkavana vuorotteluvapaavuotenaan. Hän vastasi: "Etsin elämän tarkoituksen." Yksi hänen tuttunsa oli neuvonut matkustamaan Nepaliin. Sieltä kuulemma löytää tarkoituksen elämälleen. Työkaveri ei vielä tiennyt lähteekö samoilemaan Nepalin utuisille vuorille vai ryhtyykö kalakauppiaaksi kauppatorille. Irtioton työelämästä hän kuitenkin halusi, ja sai. Työkaveri lupasi
Ikävä
[Kirjoittanut: Pohdiskelija] Yllätyin, miten suuri ikävä voi tulla omaa puolisoa kohtaan ihan lyhyessä ajassa. Olin muutaman päivän työreissulla ja jo ensimmäisenä päivänä huomasin palaavani ajatuksissani usein mieheni luo. Mietin, että se johtui varmaan osittain siitä, että olimme tottuneet matkustamaan aina yhdessä. Nyt en voinut jakaa kokemuksiani puolisoni kanssa. Elämykset tuntuivat
Kateus
[Kirjoittanut: Pohdiskelija] Vain Suomessa voi tapahtua tällaista: – Täällä on naurettu. Täällä on pidetty hauskaa. Ei vetele, pauhasi 6. kerroksen naapuri tuttavalleni. Tuttu kuunteli raivonpuuskaa hämmentyneenä. Hän asui 4. kerroksessa. Siis mitä? Miten äänekäs nauru voi häiritä kaksi kerrosta ylempänä asuvaa naapuria? Ehkä silloin, jos kuuntelee korvat hörössä joka ikistä
Vapaus
[Kirjoittanut: Pohdiskelija] Mistä haaveilet elämässä, kysyin kerran ystävältäni. Matkustamisesta, matkustamisesta ja matkustamisesta, hän vastasi. Nauroimme yhdessä, kunnes vakavoiduin ja kysyin, miksi haluat matkustaa, mikä siinä on parasta? Ystäväni mietti hetken ja sanoi sitten – vapaus. Samassa mieleeni palasi tunne, kun istuin ensimmäistä kertaa lentokoneessa ja nousu sai vatsan kipristelemään. Jännitys,
Seksuaalista häirintää lentokentällä
[Kirjoittanut: Pohdiskelija] Jouduin vastikään seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Pariisin lentokentällä. Odottelin siellä miestäni, kun ranskalainen mies lähestyi minua. Ensin ajattelin, että hän aikoo kysyä vain neuvoa, mutta yhtäkkiä mies liimautui minuun kiinni ja alkoi hipelöidä takapuolesta. Rimpuilin vaivoin irti otteesta. Mies vain hymyili limaisesti ja yritti kouria lisää. Liukenin paikalta täynnä
Asunto
Kirjoittanut: Pohdiskelija Oletteko jo löytäneet sen asunnon, sukulaissetä kysyi jälleen tavatessamme. Ei, emme ole, vastasin hymyillen, vaikka tarkkanäköinen olisi erottanut taustalla kuuluvan kireyden ja katkeruuden. Niin, emme ole vieläkään löytäneet asuntoa. Miksi? No, siihen on monta syytä. Ensinnäkin asunnot ovat sikahintaisia. Jos ei halua tyytyä vuosisatoja vanhaan rötisköön, joka sijaitsee