luottamus

Päättyykö parisuhde pettämiseen?
Uskottomuuden paljastuttua on edessä vaikea ratkaisu – lähteä vai jäädä?

Mitä puolisolle pitää kertoa?
Katso, missä viidessä asiassa parisuhteessa tulisi olla rehellinen.
Mieheni pitää muista naisista
Mieltäni vaivaa eräs erittäin arka aihe suhteessamme. En voi luottaa yhtään kumppaniini. Tämä ahdistaa ja satuttaa minua. Tunnen suunnatonta pelkoa ja mustasukkaisuutta. Edellisessä suhteessani mies petti minua ja kohteli minua muutenkin huonosti. Itsetuntoni kärsi tästä ja se on vieläkin lähes olematon. Edellisen suhteen päädyttyä en enää hyväksynyt sitä, että tuleva
Miten oppisin luottamaan ihmisiin?
Olen 23-vuotias nuori nainen ja elänyt puoli vuotta parisuhteessa ikäiseni miehen kanssa. Olimme ystäviä monta vuotta ennen seurusteluamme ja itse asiassa jätin ex-mieheni hänen takiaan. Suhteemme alku ei siis ollut maailman helpoin, mutta olemme mielestäni pärjänneet hienosti. Pidän miestäni elämäni rakkautena ja olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta. Ongelmaksi on muodostunut se,
Miehen ulkomaanmatkojen salaisuudet
Mieheni matkustaa jonkin verran työkseen ulkomailla, usein matkalla on myös muita hänen miespuolisia työtovereitaan. Olen kysellyt häneltä matkojen kuulumisia, mutta ei ole oikeastaan koskaan ollut tarve epäillä, että hän olisi esimerkiksi pettänyt työmatkoillaan minua. Olin kyllä lukenut lehdistä ja netistäkin näistä työmatkojen naisseikkailuista. Kymmenisen vuotta sitten luin sanomalehdestä artikkelin prostituutiosta
Mitä tehdä, kun luottamus on mennyt?
Olen miettinyt, miten minusta on tullut yhtäkkiä tälläinen mustasukkainen ihminen. Ennen ollut sitä yhtään. Entinen kumppanini petti minua ja nyt kun olen löytänyt uuden ja tärkeän ihmisen, tuntuu, etten voi luottaa häneen. Jos hän on esimerkiksi tekemisissä toisten miespuolisten kanssa, olen tullut todella mustasukkaiseksi. Kumppanini onkin jäänyt jo pari kertaa
Rakastan, mutta en enää luota
Nyt oisi pikainen neuvo tarpeen. Olen aivan solmussa enkä tiedä enää mitä teen. Olen neljän lapsen yksinhuoltaja (kaikki hyvin tällä saralla). Rakastuin viime vuoden joulukuussa mieheen ja hän minuun (tai ainakin uskoin niin). Meillä meni kaikki ihan hyvin. Lapseni hyväksyivät hänet ja hän minun lapseni (hänellä ei ole omia lapsia).
Luottamus kadoksissa
Olen eronnut kerran pitkästä parisuhteesta, joka oli nuoruuden rakkauteni. Nyt olen uudessa suhteessa miehen kanssa, mutta huomaan, etten osaa enää samalla tavalla luottaa ja antautua suhteeseen niin kuin ennen. Pelkään, että tämäkin suhde epäonnistuu enkä siksi uskalla avautua tälle uudelle ihmiselle enää kokonaan. Toisaalta tiedän, ettei suhde voi onnistua, jos
Mies haluaa tapailla muita naisia
Olen 22-vuotias nainen ja seurustellut pari vuotta vanhemman mieheni kanssa kuusi vuotta. Yhteiselo on sujunut loistavasti ja meillä on ollut erityinen side keskenämme. Viime vuosina suhteen laatu on muuttunut, enkä oikein tiedä miksi. Olemme keskustelleet paljon asiasta ja tuntuu, että samat ongelman aiheet tulevat aina esille. Ongelmat ovat lähinnä miehen