Posts Tagged

seksuaalisuus

Kysymykset

Olen ollut poikaystäväni kanssa reilu puolitoista vuotta yhdessä ja kaikki menee tosi hyvin. Tulevaisuudesta ja yhteen muutosta puhuttaessa hän kuitenkin menee aina vaikeaksi. Hän on sanonut minulle, että hänen on vaikea puhua asioista, ja niin hän välttelee aihe-alueita, mitkä liittyvät meidän tulevaisuuteemme. Tuntuu, että poikaystävällä ei ole mitään intoa mennä

Lue kokonaan
Kysymykset

Olemme tunteneet mieheni kanssa jo lähemmäs 20 vuotta. Meillä meni aluksi ihan hyvin, mutta kielikurssilla Englannissa yksi poika yhtäkkiä rupesi suutelemaan minua ja sen jälkeen minulla on ollut hirveän syyllinen olo. Mieheni taisi kuitenkin antaa minulle sen anteeksi, mutta silti olen käyttänyt häntä hyväkseni, kun ajattelen, että jos hän antaa

Lue kokonaan
Kysymykset

Olen 36-vuotias avoliitossa elävä mies. Olen havainnut suhteemme muuttuneen viime viikkoina, varsinkin seksin suhteen. Ehdottaessani seksiä, on yleisesti aina joku ”syy” miksi naiseni ei jaksa. Milloin väsyttäää kamalasti ja milloin on pää kipeä. Avovaimon käytös ihmetyttää. Joskus hänelle tulee puhelimeen sellaisia puheluita, että hän katsoo, kuka soittaa ja sanoo sitten,

Lue kokonaan
Kysymykset

62-vuotias mieheni haluaa jatkuvasti seksiä, yhdyntää ja suuseksiä. Hän puhuu siitä jatkuvasti ja sanoo öisinkin seisovan niin, että koskee. Itseäni (olen 63-vuotias nainen) koko asia inhottaa ja varsinkin jatkuva siitä puhuminen. Olen sanonut asiasta hänelle, mutta ei tunnu auttavan. Haluaisin yhdessä olosta turvallisuutta ja hellyyttä. Sitä en suhteessa koe. Minun

Lue kokonaan
Parisuhdekirjat

Valtiotieteen tohtori ja sosiologian dosentti Osmo Kontulan uusin Halu & intohimo -teos (Otava, 2008) sisältää rautaista faktaa suomalaisten seksuaalisuudesta.

Lue kokonaan
Kysymykset

Ongelmani on naurettavan pinnallinen, mutta häiritsee minua paljon ja sitä kautta parisuhdettamme. Minua siis häiritsee se, miten puolisoni pukeutuu eli minun mielestäni epäseksikkäästi. Hän pitää hyvin tarkkaa huolta ulkonäöstään ja vaatteistaan, mutta minun mielestäni väärällä tavalla. Hän on hyvin kaunis nainen tai olisi, jos laittaisi itseään paremmin. Olemme olleet yhdessä

Lue kokonaan
Kysymykset

Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa kaksi vuotta, ja menetimme kumpikin neitsyytemme toisillemme. Viimeaikoina seksi ei ole sujunut laisinkaan. Kärsin haluttomuudesta ja olen usein itkenytkin seksin jälkeen. Saatan haluta seksiä hirveästi, mutta yksikin ele tai jokin pieni asia, joka mättää, ja minulla on ajatukset jossain aivan muussa. Orgasmin saamisesta tämä ei johdu.

Lue kokonaan
Kysymykset

Olen 23-vuotias nainen ja seurustellut noin kaksi vuotta avomieheni kanssa. Meille on tullut ongelma seksistä. Noin puoli vuotta sitten aloin huomata, että seksi ei kiinnosta minua enää edes ajatuksissa. Mieheni taas on erittäin aktiivinen, ja siksi meillä on kireät välit. Olen miettinyt syytä tähän kaikkeen, mutta en keksi mitään järkevää

Lue kokonaan
Kysymykset

Olen tavannut ihanan miehen, joka on hellä ja ymmärtäväinen. Parin kerran seksin jälkeen olen ollut hiukan ymmälläni. Hän on halukas ja innostunut, mutta ensimmäisellä kerralla homma kesti vaikka kuinka kauan, eikä lopputulos ollut mitä piti. Toisella kerralla häneltä loppui taas seisokki kesken. Miten voisin auttaa häntä? Onko minussa kenties jotakin,

Lue kokonaan
Kysymykset

Avomieheni jätti minut puoli vuotta sitten. Olimme seurustelleet kaksi vuotta ja asuneet siitä vuoden yhdessä. Suhteeni anoppiin oli vaikea, eikä mieheni koskaan puolustanut minua äitiään vastaan. En halua takaisin vanhaan tilanteeseen ja tekemisiin suvun kanssa, mutta en osaa olla pitämättä yhteyttä ex-mieheeni. Puhumme puhelimessa päivittäin, näemmekin ainakin kerran viikossa. Muutama

Lue kokonaan