Uskottomuus
Kaipaan epätoivoisesti neuvoja avioliittoon
Kysyn apua siskoni ja hänen miehensä tilanteeseen. He ovat olleet yhdessä 7 vuotta, joista naimisissa kaksi. Heillä on parivuotias lapsi. Kaksi vuotta sitten pari muutti miehen kotiseudulta siskoni kotiseudulle, mistä alkoivat ongelmat. Mies jatkoi töitä omalla kotiseudullaan vedoten siihen, ettei pieneltä paikkakunnalta löydy töitä. Hän on poissa kokonaan maanantaista torstaihin
Miten voisin lopettaa pettämisen?
Olemme olleet vaimoni kanssa välillä erossa ja välillä yhdessä noin seitsemän vuotta. Olemme 27-vuotiaita ja meillä on kaksi alle 4-vuotiasta lasta. Nyt olemme olleet asumuserossa. Suhteen alusta asti olen ollut hyvin epäluotettava ja olen pettänyt vaimoani muutaman kerran vuosien saatossa ja aina jäänyt kiinni teosta. Olen kuitenkin aina saanut uuden
En voi enää luottaa mieheeni
Olen 40-vuotias nainen ja ollut mieheni kanssa naimisissa 20 vuotta. Meillä on kaksi lasta. Minua on alkanut mietityttämään mieheni käytös viime aikoina. Hän on jotenkin muuttunut. Toisinaan hän on poissa oleva eikä kovinkaan innoissaan osallistu perheen ja kodinhoitoon. Viime talvena huomasin, että hän käy usein erilaisilla seksisivuilla netissä, myös sellaisilla,
Voiko pettäjä muuttua?
Olemme alle kolmekymppinen pariskunta, jolla on neljä alle kouluikäistä lasta. Keväällä löysin miehen laittaman deitti-ilmoituksen netistä, kun jokin vaisto käski minua sellaista etsimään. Asiasta keskusteltiin ja mieheni vakuutti, ettei ole fyysisesti pettänyt minua koskaan. En kuitenkaan uskonut ja painostin miestäni kertomaan totuuden. Viimein mies kertoi, miten asiat oikeasti ovat. Paljastui,
Petin miestäni, mutta haluan hänet takaisin
Haluaisin palata yhteen entisen kumppanini kanssa. Erosimme vuosi sitten, noin kolmen vuoden seurustelun jälkeen, koska minä petin häntä. Seksiä tähän toiseen suhteeseen ei kuulunut, päädyin vain tapailemaan erästä toista. Kumppanini luottamus minuun meni täysin, ja suhde loppui. Nyt olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että haluan palata yhteen. Tunteeni entistä kumppaniani kohtaan
Mitä tehdä, kun luottamus on mennyt?
Olen miettinyt, miten minusta on tullut yhtäkkiä tälläinen mustasukkainen ihminen. Ennen ollut sitä yhtään. Entinen kumppanini petti minua ja nyt kun olen löytänyt uuden ja tärkeän ihmisen, tuntuu, etten voi luottaa häneen. Jos hän on esimerkiksi tekemisissä toisten miespuolisten kanssa, olen tullut todella mustasukkaiseksi. Kumppanini onkin jäänyt jo pari kertaa
Päästänkö mieheni lähtemään?
Olen seurustellut nykyisen avomieheni kanssa 12 vuotta. Kun tapasimme, hän oli juuri menettänyt vaimonsa traagisesti. Mies oli tuuliajolla, ryyppäsi ja juhli, mutta seurustelumme rauhoitti hänet. Vuoden yhdessä olon jälkeen mies kuitenkin petti minua. Se ei tuntunut oikein miltään, koska entinen aviomieheni petti minua kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Annoin nykyiselle avomiehelleni mahdollisuuden
Rajojen veto parisuhteessa
Olemme alta kolmekymppinen pariskunta ja tunteneet toisemme 12 vuotta. Elämme parisuhteemme onnellisinta aikaa ja odotan meille lasta. Parisuhteemme ei ole koskaan kärsinyt mustasukkaisuudesta (tai pettämisestä) ja olemme antaneet toistemme mennä vapaasti. Useammastakin ajattelemattomuudesta johtuvasta typerästä virheestä on päästy vahvan luottamuksen kautta. Toisen loukkaamiset on sovittu ja unohdettu. Nyt ongelmaksi on
Olen jäänyt miehelleni kakkoseksi
Olen keski-ikäinen nainen ja mieheni on reilusti minua vanhempi. Lapset ovat lähteneet kotoa. Luonne- ja ikäero eivät ole haitanneet kohta 25 vuotta kestäneessä liitossamme. Mies ei ole mustasukkainen. Meillä on eri harrastukset ja minulla on myös paljon ystäviä. Miehelläni ei ole ollut paljon ystäviä ennen kuin viime talvi toi muutoksen.
Voiko petetyksi tulon tuskasta toipua?
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 13 vuotta, joista 10 vuotta kihloissa ja naimisissa vasta 6 kuukautta. Meillä on neljävuotias lapsi. Olemme molemmat alle kolmikymppisiä eli tämä suhde on teinirakkaus. Olemme alusta asti sopineet parisuhteen pelisäännöt, että muita saa katsoa, muttei koskea. Noin kolme kuukautta sitten mies tunnusti pettäneensä mua jonkun